sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Mystinen myyppö



Ei korvia, ei korvia, ei häntää laisinkaan!

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Rymsteeraamista

Olen vaihtanut kämpässämme järjestystä (vasta 1 huone valmis, argh!) ja kuten arvata saattaa kissojen mielestä tämä on lystiä jos mikä. Itämaiset ja simsku ovat olleet myös ahkerasti auttamassa tavaroiden siirtämisessä, mitä painavampi kama on kannossa niin sitä varmemmin kaverit hyppäävät kyytiin "tasapainoittamaan" menoa.




Tyhjensin eteisestä 60l akvaarion ja sekös oli ihan sikasiistiä! Pahalta haiseva puolimärkä allas oli illan kuumin turistikohde, peruutuspaikkojakin jonotettiin. Liikenne oli jo sen mukaista että ihmettelen etteivät mokomat pudottaneet lootaa lattialle ennenkuin älysin itse siirtää sen turvallisempaan paikkaan. Tällä kertaa Tauno ja Albert ovat tutkimusmatkalla. "Ah mitkät kalaisat paskanhajut täällä höyryää!"







Ryssä on jouduttu eristämään muusta asunnosta omaan tilaansa jotta sen ruokinta ja lääkintä on helpompaa, myös stressittömämpää ympäristöä on pyritty luomaan Feliwaylla ja itämaisista erottamalla. Ryssän allergia on pahentunut niin paljon että nyt yritetään eri lääkkeillä kuin aiemmin ja sen kuivaruoat kulkevat pakastimen kautta. Välillä kaverina on joku muista maatiaisista tai Pyynö.

Makuuhuoneen eristyksen takia siellä ollut Pyynön lempipuu piti myös muuttaa muualle, siitäkös kaveri meni ihan sekaisin. Pyyne on ehkä maailman eniten tapoihinsa jumiutuva tyyppi. Sängyssä iltaisin se tulee hetkeksi aina makaamaan minun rintakehän päälle, mutta jos nukummekin Elmon kanssa toistemme paikoilla niin Pyynö meneekin vahingossa Elmon päälle ja menee ihan ulalle. Että voikin kissan naamasta näkyä semmoinen ihmetys, että nyt on jotain ihan pielessä! Sitten veijari päästää kurahduksen että "johan kusetitte" ja siirtyy minun päälleni.
Näin ollen myös lempipuun paikanvaihto aiheutti jonkintasoisia vieroitusoireita. Pyynö istuu makkarin oven takana ja onnessaan ryntää sisälle kun joku avaa oven, mutta pysähtyykin kuin seinään kun PYYPÖN PUU ei olekkaan siellä missä pitäisi! Ei muuta kuin hirvee uukkari ja toiseen suuntaan->
Mutta aamuöinen näkymä tänään paljasti että puun uusi sijaintipaikka on hyväksytty, ja ikkunaa vasten näkyi mystinen varjo-olento.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Hieman erilainen näyttelyyn valmistautuminen

Taannoin oltiin Piispaskan kanssa jossain näyttelykeikalla ja häntä alkoi naurattamaan minun mukana olleet varusteet. Arvon neiti kehtasi väittää, että minulla on jotenkin epätavallisen paljon pusseja mukana kun hiekkikset oli pakattu omaansa, lapio toiseen jne jne.. Noh vastaväitteistä huolimatta sain sen näyttelypäivän aikana niin paljon kuittailuja, että päätin todistaa kassi-almauteni vääräksi seuraavalla yhteisellä reissulla. Sanoin että kylläpähän meikäläinen pääsee kissanäyttelyyn ilman yhtä ainoaa pussia, reppua tai kantolaitetta..

Noh! Totuuden hetki on tänään Laihialla, enpä ole ennen näin vähillä varusteilla näyttelyyn lähtenyt. Edes Sturdia ei saa pakata omaan kantolaukkuunsa, joten en voi sinne sulloa tavaraa jemmaan. Jopa rahapussin jätin pois ettei siihen kosahda, roposet vaan taskuun ja baanalle. Ainoat sallitut pussit jotka mun mukana saa olla, ovat kissan kuljetuskopan suojapussi ettei kaveri palellu, silmäpussit ja suoliavannepussi jos semmoinen tulee tarpeeseen.


Nyt on valkattu vain välttämättömimmät, hiekat on tuossa pakasterasiassa (aika vähiin saa poika ruikkasta). Vasemmalla näkyvä viltti ei kuulu kokoonpanoon.














Se on siinä. Sturdi on taiteltu ja köytetty kasaan ja samoihin solmuihin kiinnitin penkin. En tiiä miksei useinkin voisi lähteä näin vähillä liikkeelle. Tosin onhan se mukavempi reissu jos kissalla on vähän vakaampi vesikuppi, entäs jos tarvitaan kynsileikkureita, mitäs jos kaveri alkaa kettuilemaan ja pitää olla mukana luu joka lyödä sen kurkkuun. No Laihialla ei ole, elämänne tilaisuus tulla ryttyilemään!