keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Hiirensurma

Löysin jo puolivuotta vanhan videon jossa sain hyvin kuvattua kuinka tehokas hiirien noutaja meidän Mollinmölli on. Videolla poika on vielä aika kakara mutta vielä näin aikuisiälläkin kastraattina äijä on yhtä innokas touhuamaan nimenomaan Whiskassin pentupaketeista saatavien hiirien kanssa. Joudunkin tilaamaan tuollaisen paketin aina parin kuukauden välein koska Molli leikkii hiiret aina loppuun. Olisi pitänyt kyllä disabloida äänet tuota videota muokattaessa ettei nuo minun karmeat hihitykset kuuluisi taustalla SEKÄ siivota ennenkuin alkaa kuvaamaan tällaisia pätkiä :D. Videolla möllöttää myös vanha rouva Tauno eikä välitä turkastakaan meidän touhuista.

Kissani mätänee, mitä teen?

Tänään käytiin lekurissa hakemassa Pyynölle taas Convenia-antibioottipistos häntää varten. Äijällä kollinpäivinään oli niin paha rasvahäntä että häntään muodostui jo isoja paiseita joista mätää tuli kuin ... niin sanattomaksi vetää ettei keksi edes mitään kielikuvaa. Pyynö kastroitiin elokuussa 2007 mutta vieläkin hoidamme samaa vaivaa kuntoon. Viime syksynä erinäisten muiden hoitojen jälkeen sille annettiin 1 convenia pistos joka tuntuikin auttavan oikein hyvin. Hoito jäi kuitenkin siihen koska luulimme sen tehonneen. Ja mitä vielä.. ilmeisesti tulehdusta oli jäänyt jonnekkin syvyyksiin paiseiden arpikudoksiin koska se alkoi jonkin aikaa sitten uudelleen. Nyt Pyyppönen käy hakemassa 2 viikon välein piikin niin kauan kunnes häntä on parantunut. Ja kunhan jätkis ei kehitä mitään resistanssia tuota lääkettä vastaan niin nyt näyttää todella lupaavalta. Vielä ku saataisiin karvat kasvamaan takaisin niihin kohtiin joista se tämän episodin takia on lähtenyt. Kuvassa näkyvä Pyynön hieno puuhkahäntä on nykyään kuin muisto entisestä.

tiistai 26. helmikuuta 2008

Reunavuotoja näkyvissä

Albert haluaa kuulemma näin keväisenä aamuna esittää teille runon:

Moikka kaikki kauniit tytöt, täällä teille ori,
vaikka olen himoissain, en siitosmatadori.
Kusi lentää valtoimenaan, kuuluu "lori lori",
emännältä menee hermot, sille mau'un sori!





(äijis oli niin oman miehisyytensä huumassa
ettei toivoakaan saada järkevää kuvaa)

tiistai 19. helmikuuta 2008

Näytelmiä

Viikonloppuna oli taas "Ill show you mine if you show me yours"-kekkerit eli kittynäyttelyt. Kes-Kis:n järjestämät "koti"näyttelyt tällä kertaa, joten kiltisti olin muun talkooväen mukana kasaamassa ja purkamassa. Aika hämmentävä kato kävi porukan keskuudessa perjantai-iltana, siinä loppuporukka sai pistää höpinää tötteröön kun kellon kanssa mentiin kilpaa eikä riittänytkään. Jotkut urheimmat menivät vielä lauantai-aamuna sian pieremän aikaan kasaamaan viimeisiä systeemejä.

Näyttelyn saldona on Albertille 1 CAC, Mollille 2 x CAPIB, lauantaina BIS ja sunnuntaina nominoitiin, joten kivasti meni. Onnittelut vielä sunnuntaina voiton vieneelle Elvis Fire Junglelle, on se komea veikko! Mollilla onkin nyt kotimaan sertit täynnä, notta toukokuussa olisi tarkoitus lähteä Tallinnaan jos työnantaja suostuisi antamaan vapaan viikonlopun. Albertille lähdetään hakemaan viimeistä sertiä Vaasasta jotta äijis pääsisi herkkusienikerhoon, saa nähdä heruuko.

Ihastuin niin paljon tuohon vaaleanpunaiseen törkeään neon-karvahärdelliin jonka saimme Suskulta, että nyt on koko Sturdin sisus täynnä samaa sarjaa. Mustilla kissoilla tuo kokoonpano näyttää jo niin hirveältä että se on suorastaan hieno!

Näin myös viimein iki-ihanan Rosefizz Ravenna-coonineidon. Olen mustan lisäksi heikkona sinisiin kissoihin ja tuon typykän kuvia olen käynyt monesti kuolaamassa. Oli se livenä yhtä ihana! Muutkin coonien ystävät käykää nyt ihmeessä kurkistamassa http://www.rosefizz.net/Ravenna.html

keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Ryyppy murheeseen


Käytettynä ostettu Drinkwell sanoi itsensä irti jonkin aikaa sitten. Olin vehkeeseen muuten kovin tyytyväinen, mutta sen puhdistaminen ei ollut kovin helppoa. Automaatissa oli vähän liikaa kaikenlaisia pimeyden syövereitä joihin ei ylettynyt muut kuin lampaan kätilön käsillä varustetut keijukaiset.


Pistin Petneedsistä Cat-It automaagin tuloilleen ja tänään postin setä sen meille kiikutti. Täytyy sanoa että kyllä tämänkin suunnitteluvaiheessa olisi insinöörin voinut laittaa hetkeksi jäähylle. Ei tarvita kuin yksi atomi joka keikahtaa naapurissa väärään asentoon niin jo on resonaatiota tötterössä. Mutta kissat tuntuvat tykkäävän tuostakin ja tämän puhdistaminen on huomattavasti helpompaa.

Uusi värkki tietysti aiheutti kuohuntaa kissalaumassa ja iltapäivä menikin ihmetellessä että mikä ufo meidän keittiöön on laskeutunut.