Häähumua

Aamusella viimein tuli kovin toivottu puhelinsoitto, joka johti siihen että noudin Albertille päiväkahviseuraa.
Ukko on selvästi kotikenttäedusta mielissään, koska morsian oli ensi kohtaamisesta lähtien äärettömän mielenkiintoinen ja houkutteleva. Peppi-neitokainen eli Meaow Sweet Cappuccino sen sijaan tarkkaili muutaman tunnin äijän otteita, notta onko se ihan huithapeli ja liekö siitä isäksi. Ilmeisesti Albertin charmi puri, sillä pian Peppi siirtyi rakkauden seuraavaan vaiheeseen eli leikkimään vaikeasti tavoiteltavaa.



Peppi: "Mulla on ihanaa ihan keskenäni kun oon näin nätti"

Albert: "Jos vähän saisin koittaa, anna nyt pikkusen tuosta kokeilen, pyllystä pikkusen puristan!"








Peppi: "Mää näin mitä sä yritit!

Albert: "Hyttysen tapoin siihen! Ihan varmaan oli..joku..kärpänen.. härkänen ehkä?"










Albert on vissiin kuullut vähän juttuja siitä kuinka tytöillä on tapana kadota ravintolassa "sille tielleen" jos ne lähtevät mukamas käymään vessassa. Tästä johtuen äijä piti tarkasti silmällä kun Peppi kävi laatikolla oloaan keventämässä, eihän sitä koskaan tiedä jos hiekan alla on pakoluukku piilossa.

Albert: "Meneex vielä kauan?"

Peppi: "Voi nyt helevetti!"






Nyt pariskunta on päässyt soidinmenoissa jo siihen vaiheeseen, että tätäkin kirjoittaessani seinän takaa kuuluu kuinka lempi kukkii, leiskuu ja sanoisinpa jopa pursuaa.

Kaukana väijyy ystäviä

Viimein niitä vietettiin, nimittäin Vakoilukeskus Sammonkatu 6:n avajaisia! Sain välillä jotain aikaiseksikin ja kasasin uuden kiipeilypuun parvekkeelle riiviöiden riehuttavaksi.

Suotta enää naapurit luulette että saatte juoda aamukahveenne parvekkeella rauhassa. Nyt jokainen syöty pulla pannaan merkille, sillä Pyynö "Pöllönkatse" Escape's, Albert "Tuupovaaran tuijottaja" ja Molli "Tiedän mitä teit viime kesänä" Jatsikatti saivat korkeamman tähystyspaikan. Nyt on viety naapureiden kyttääminen ihan uudelle tasolle, tästä on hankala enää parantaa.

Maatiaiset eivät jaksaneet osallistua avajaisiin, käänsivät vain sohvalla kylkeä ja totesivat että "se on kohta eilistä mitä siellä näkyy".

Laitahan koneesta äänet päälle, videossa on tiukin biisi evö!

Eikä siinä vielä kaikki..

..että meillä on 6 kissaa. Olen saanut Elmolta joululahjaksi vuosia sitten kääpiöluppakorvakanin, ja pitäähän minun se teille esitellä. Faunattaressa oli tarjolla aika liuta kaneja ja niistäpä ei ollutkaan niin helppo valita juuri sitä oikeaa. Nenät rasvajälkiä ikkunaan tehden tuijotimme lasikoppeihin toinen toistaan söpömpiä öttiäisiä. Sitten yhdessä kopissa sininen tyttökani veti ihan törkeät lipat kun käpälät luistivat lasipohjalla jonka päällä oli purukerros.
"Toi".

Kanineito olikin astetta tiukempi rouva, sillä oli korvassa tatuoinnit ja kaikki. Paperitkin löytyivät ja neito on viralliselta nimeltään Olipa Kerran Uline. Että terveisiä Olipa Kerran-kasvattajalle että tänne hullujen sekaan se on joutunut.

Kotimatkalla kani laatikossa pohdimme kuumeisesti uudelle nyytille nimeä. Jorma, Tervo, Keijo.. ei tunnu oikealta, mikään ei natsannut millään. Viimein minä sanon että "No okei, sit sen nimi on Sirpa ja sillä selvä", johon Elmo toteaa jo väittelyyn kyllästyneenä että "Ei ni!" No sehän oli siinä. EiNi.


Talvet typykkä asustaa isossa häkissä tullen kohtalaisesti toimeen kissojemme kanssa. Keväällä säiden salliessa rouva siirtyy vanhempieni pihalle isoon ulkohäkkiin, jossa se luo joka vuosi uudet katakombit ja viettää jäniksenpäiviä. Siellä EiNi nauttii elämästään niin pitkälle syksyyn kuin säät sallivat, jonka jälkeen tullaan takaisin kolkkoon kerrostaloon odottamaan seuraavaa kevättä.





TV:n korviketta meillä hoitaa akvaario, 240l Juwel Rio.
Minulla on ollut akvaario niin pitkään kuin muistan, mutta vasta viimevuosina aloin ymmärtämään että sen hoitamiseen tarvitaan muutakin kuin kuin vettä ja hyvää onnea.

Tästä hätkähdyttävästä tiedosta häikäistyneenä uskaltauduinkin viimein ottamaan altaaseen kiekkokaloja. Ne ovat upeita ilmestyksiä kaikessa värikkyydessään, ja kokonsa puolesta niihin suhtautuu yksilöinä eikä laumana random lihaa joka illuilee ympäri purkkia. Mutta ne ovat myös niin järjettömän kalliita että hankintatilanteessa lompakosta lähtee paitsi rahat myös tuhkat! Vaan ehkä ennen kalavalintaa on päästä lähtenyt jo järki, viimeistään siinä vaiheessa kun kala kuolee lähtee päästä myös tukka. Vaan lauloihan jo Juice aikoinaan että "akvarismi on lähtemistä", ja nyt multa lähti taas juttu käsistä. Lääkkeet!

Kiekkokala oli vuosikausia ollut niin vaikean kalan maineessa että joka aamu valoja altaaseen laittaessani odotan löytäväni ne kaikki uimassa selkää. Pelkään että sinä aamuna kun minua ei enää hirvitä katsoa tankkiin, ovat ne kaikki kuolleet ihan vittuillakseen kun kuvittelin osaavani hoitaa niitä.

Nykyään tekniikka, aineet ja tietous on kehittynyt ja levinnyt sen verran että nyt me urpommatkin lotraajat pärjätään näiden kalamaailman jalokivien kanssa (apua nyt en uskalla katoa altaaseen kun kirjoitin tuommosta!)

Kuvaa klikkaamalla näet sen hieman isompana. Tuo suttu pinnalla ei ole kissan yrjöä vaikka siltä näyttää, vaan surviaista koska jengillä on lounastunti.

Perseet eellä puuhun!

Minulta on pariinkin otteeseen kyselty millaiset kiipeilypuut meillä kestävät tällä laumalla, kun en ole Catmaxiin vielä sortunut. Uskon kyllä kyseisen puun ylivertaisuuteen kestävyydessä ja laadussa, mutta säästän sen hankintaa seuraavaan asuntoomme jonne muutto on parin vuoden päässä. Sinne hommataankin sitten sellainen härdellijärjestelmä että sieltä ei löydä kissaa kuin tutkan avulla! Esittelenkin tässä meidän kiipeilyvälineemme kaikessa kirjavuudessaan. Lähipäivinä tuo matkahuolto vielä yhden lisäpuun parvekkeellemme, mutta sen vihkiäisiä vietetään myöhemmin.

Eteisestä löytyy isäni tekemä, kattoon asti ulottuva puu jossa on 3 tasoa. Kuvassa sitä esittelee maatiaisemme Ryssä 4 ihanan pentunsa kanssa jotka se pyöräytti 2005. Oli mukava luovuttaa maailmalle rokotetut, madotetut ja muutenkin hyvin hoidetut kotikissapennut, vaikka itse sanonkin!


Olohuoneessa on geneerinen yleispuu joita löytyy jokaisesta eläinkaupasta joissa varastotilaa on enemmän kuin mallia koppero. Toivoin sen joulupukilta vuonna 2006, vaikken en tuntenut erityistä tarvetta omien kynsieni teroitteluun. Yllättävän hyvin sen köydet ja pinnat ovat kestäneet kulutusta, vaikka tämä puu on erityisen suosittu hengailumesta. Coonimme rakastaa RC:n mainecoon-kuivamuonaa, ja sitä onkin tarjolla vain ja ainoastaan tämän puun putkista. Sen metsästäminen onkin ukon lempipuuhia ja jo sen sirkutus alkaa palvelusväelle kuulua jos tötteröt ovat päässeet tyhjilleen.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä on vähän päälle metrin korkuinen Deltta-puu jossa muutama taso ja ylimpänä mökki. Monet sanovat että Deltta rispaantuu käytössä ja niin tämä meidänkin on jonkinverran tehnyt. Mutta itämaisemme rakastavat Delttaamme koska siinä jokainen pinta on tarttumapintaa, joten voinette kuvitella millaisia ninjaliikkeitä siinä voi neloskategorian kissa saada aikaiseksi. Seuraavassa kuvasarjassa Ryssä ja Molli testaavat kumpi on kampi ja kuka voitti aikaisen madon joka söi rohkean rokan (häh!)




R: "Mitä ne kakarat täällä hyppii, etkö jo tokene, perkeleen roturimpula"

M: "Nojoo tyyppi lyö täysii!"













M: "Haa, jo muinaiset roomalaiset osasivat vetäytymisen taktisen taidon, ja meikä on sentään rajakylän Rambo nro 1!"

R: "Iskias vaivaa jo pelkästä kahtomisesta, mikä se pistääkin miehen noin veivaamaan?"












M: "Meikäpä pakitti mummon kellariin, mitespäin viikset nyt pannaan?"

R: "Nyt sä jätkä oot niin mennyttä, NIIN mennyttä.."



*tässä välissä touhujaan parivaljakko huomaa että niitä seurataan...*








R & M: "Ei myö tiijetä, myö ollaan hammaspeikkoja!"

Vakava kannanotto!

Kyllä minä tiesin että kissat eivät pidä haitarinsoitostani, mutta nyt se tuli harvinaisen selväksi. Viereiseltä hyllyltä on kauniisti tähdätty yrjöt nuottitelineeseen...

Kotona jälleen <3

Ihanaa äijis on kotona! Pojalla oli kuulemma ollut hieman vaikeuksia ymmärtää kuinka vastakkaista sukupuolta tulisi käsitellä mikäli sellaisen edustaja kierii naaman edessä persie vaahdossa. Mutta kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa ja opettaa kissan naimahan, sanoo Wanha Wakava Kansakin.

Ukko on reissusta niin poikki ettei herännyt edes syömään vaikka tarjolla oli sen lempparia eli keitettyä kanaa. Ylpeänä äitinä (jes meidän poika osaa hässiä, wau!) tarjoilin äijälle lounaan sänkyyn. Velipoika on Albertin kotiutumisesta enemmän kuin onnellinen ja hakeutui välittömästi kainaloon nukkumaan. Ja loppuun pieni kinkkivinkki: jos tykkäät valokuvaamisesta älä hanki mustaa eläintä, voe helevetti näistä otoksista tule mitään ilman kunnon välineitä.

Palaa kotiin Johnny-boy!

Niin rasittava kuin huutava kolli voi olla, johan sitä on ikävä kun poika on maailmalla lastentekohommissa. Velipoikakin on kuin orpo piru, vaeltelee ympäri asuntoa ja hyppää syliin hakemaan lohtua vaikka yleensä ei harrasta sylikissana olemista. Älä Alberttos unohda meitä siellä suuressa maailmassa! *sad panda*