Taannoin oltiin Piispaskan kanssa jossain näyttelykeikalla ja häntä alkoi naurattamaan minun mukana olleet varusteet. Arvon neiti kehtasi väittää, että minulla on jotenkin epätavallisen paljon pusseja mukana kun hiekkikset oli pakattu omaansa, lapio toiseen jne jne.. Noh vastaväitteistä huolimatta sain sen näyttelypäivän aikana niin paljon kuittailuja, että päätin todistaa kassi-almauteni vääräksi seuraavalla yhteisellä reissulla. Sanoin että kylläpähän meikäläinen pääsee kissanäyttelyyn ilman yhtä ainoaa pussia, reppua tai kantolaitetta..
Noh! Totuuden hetki on tänään Laihialla, enpä ole ennen näin vähillä varusteilla näyttelyyn lähtenyt. Edes Sturdia ei saa pakata omaan kantolaukkuunsa, joten en voi sinne sulloa tavaraa jemmaan. Jopa rahapussin jätin pois ettei siihen kosahda, roposet vaan taskuun ja baanalle. Ainoat sallitut pussit jotka mun mukana saa olla, ovat kissan kuljetuskopan suojapussi ettei kaveri palellu, silmäpussit ja suoliavannepussi jos semmoinen tulee tarpeeseen.
Nyt on valkattu vain välttämättömimmät, hiekat on tuossa pakasterasiassa (aika vähiin saa poika ruikkasta). Vasemmalla näkyvä viltti ei kuulu kokoonpanoon.
Se on siinä. Sturdi on taiteltu ja köytetty kasaan ja samoihin solmuihin kiinnitin penkin. En tiiä miksei useinkin voisi lähteä näin vähillä liikkeelle. Tosin onhan se mukavempi reissu jos kissalla on vähän vakaampi vesikuppi, entäs jos tarvitaan kynsileikkureita, mitäs jos kaveri alkaa kettuilemaan ja pitää olla mukana luu joka lyödä sen kurkkuun. No Laihialla ei ole, elämänne tilaisuus tulla ryttyilemään!
perjantai 6. maaliskuuta 2009
Hieman erilainen näyttelyyn valmistautuminen
klo 23.27
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Oi! Ihanne tilanne! Voisit Mirjallekkin näyttää mallia.... ;)
Hehee!
Rouva onnistui ilman pussukoita epäilyistäni huolimatta. Onnea valitsemallesi pussukattomalle tielle. Lujaa asennetta osoitti erityisesti näytepussista eroon hankkituminen ja karkkipussin jättäminen hyllyyn. Olen ylpeä sinusta!
Ensi kerralla sitten hame päälle.
T: Susku
Tuohan on ihan kokeilemisen arvoinen temppu! Kyllä se joskus risoo ja lujaa kun pitää niitä pussukoita raahata kymmenittäin mukaan, eikä meinaa ite ees jaksaa kantaa kaikkea :| Hamsteri kun oooon.. ja pitäähän nuo kaikki entäpä jossit ottaa huomioon.
Moi!
Mervi,Mervi... ei vain olisi sukuvika tuo pussittaminen?
T: siskos
Lähetä kommentti