tiistai 9. joulukuuta 2008

Pyypperö

Pyynö on taas oma ihana itsensä. Pojalla on pitkä vekki vatsassa ja paljon karvaa vielä kasvattamatta takaisin, mutta se on nyt jälleen iskussa ja hölmöilee vanhaan malliin.
Viimeviikonloppuna meillä oli kauan sitten suunniteltu reissu Tampereelle, mutta se oli myös ensimmäisiä päiviä jolloin Pyypöltä uskalsi ottaa kaulurin pois (aiemmin se oli ollut hieman liian kiinnostunut haavastaan). Vaikka meillä oli luotettava kissanruokkija sovittuna, ei poikaa uskaltanut kuitenkaan jättää yksin kotiin ilman jatkuvaa valvontaa. Niinpä Pyyppö lähti mukaan reissuun.


Pyynekin osaa arvostaa hotellin lakanoiden pehmeyttä. Pyynö approves Holiday Inn. Kuvassa näkyy kaverin hienot varvaskarvat <3











Kotona Pyypellä on tapana kaivaa parvekkeen lasiovea kun se haluaa partsille tuulettumaan. Toinen erehtyi luulemaan hotellihuoneen isoa peiliä vastaavaksi oveksi, ja kaivoi sitä pitkin yötä huutaen pääsyä "pihalle". Kuva on otettu keskellä yötä salamalla, joten se on aika pimeä. Jonain toisena aikana tuo olisi voinut olla jopa äärimmäisen ärsyttävää, mutta menneen lankaepisodin jälkeen minusta tuntuu että Pyynö saisi suorittaa vaikka aseellisen pankkiryöstön ja minä vain toteaisin tyytyväisenä että "poika on terve <3".

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Pyynö!! :D

Anonyymi kirjoitti...

Pakko käydä vähänväliä ihailemassa Pyynön tassuja,on ne niin upeat.Kyllä mun Ellikin samalllailla ojentelee isoja tassuja,mutta ilman valitupsuja.t.toope