Kohta mie hiirmostun!

En tiedä kumpi on pahempi: kolli joka kusee vähän väliä joka paikkaan, vai tällainen kuin meidän Albert joka suhauttaa kerran kuussa johonkin. Yleensä paikka on silloin entistä paremmin valittu, aivan kuin kiintiökusemisesta pitäisi tehdä joku juhlahetki.

Vappuna kunnostin parvekkeen kesän viettoa varten ja herkuttelin jo ajatuksella kuinka istua muhiskelen parveketuolissa, kokislasi käden ulottuvilla ja irkkailen samalla kannettavalla tietokoneella. Vaan paskat.
Albertin mielestä minun pitää viettää kesää pienessä suihkukopissa, yrittäen epätoivoisesti pestä parveketuolin muhkeaa päällistä kollinkusesta. Päällinen ei mahdu pesukoneeseen, matonpesupaikat on vielä kiinni ja suihkukoppi on niin pieni että hyvä jos mahdun perseineni sinne edes suihkuun. Vaan ei auta! Jos mielin saada tuota puhtaaksi, on minun otettava härkää sarvista ja vietettävä pieni itäsaksalainen painiottelu päällisen kanssa suihkukopissa. Sen verran on päässyt tälle rouvalle vuosien varrella kertymään epokkia hartioille, että siinä voi aitaa kaatua kyseisen operaation aikana tuolla tulitikkuaskin kokoisessa kuutiossa.

No tämmöset kusihommathan on kollitaloudessa ihan normaalia settiä. Mutta kun edellisen kerran äijis merkatessaan tähtäsi hyllyn päällä olevaan kirjaan, jota pitkin se iloisesti liplatellen virtasi minun niskaani, niin johan sai rouva kollinomistaja taas purra hammasta. Sitä edellinen kerta jäi onneksi yritykseksi koska ehdin väliin, mutta suunnitelma oli suorastaa nerokas: jalalla painetaan auki päältä avautuvan cd-soittimen kansi, ja yritetään suhauttaa sinne sisään..

Harvoin mutta harkitusti, se on vissiin Albertin motto näissä ureahommissa.